tiistai, 3. huhtikuu 2007

Näyttelyn arviointi

Meidän ryhmämme pysyi aikatauluissa hyvin. Mitään ei tarvinnut ruveta etsimään näyttely päivänä. Esineet ja sermit olivat ajallaan valmiina. Paikka olisi voinut olla mielestämme eri. Nuoret eivät olleet oikeen kiinnostuneet. Julisteita oli hyvin esillä ympäri kaupunkia, mutta siinä olisi voinut kertoa selkeämmin millainen näyttely on. Ja sekin olisi varmasti selkeyttänyt, jos kaikki olisivat olleet lähekkäin tai samassa paikassa. Esillepano oli yhteneväinen, mutta siitä puuttui jotain. Olimme kuitenkin kuitenkin suunnitelleet sen ennakkoon todella hyvin, mutta siinä oli jokin asia mihin emme olleet tyytyväisiä. Niin ja ne pöytäliinat oli kyllä aivan kamalat!!!! Kaikkien mielipiteet otettiin suunnittelu ja valmistus vaiheessa hyvin huomioon ja ideoista päätimme koko ryhmän voimin. Ryhmämme tuntui epäonnistuneen näyttelyssä paikan takia. Jotain tästä puuttui. Emme ehkä saaneet sitä kohdeyleisöä, jonka olisimme halunneet.

Muiden kommentit:

Iso plussa, että teitte tuotteet tätä näyttelyä varten, ne oli hienoja ja pysyitte aikataulussa. Esillepano oli selkeä, Auppa sanoo ei huono.Nuori kohderyhmä tuli ainakin tavoitettua.

Ihan Ok! Hyvät lavasteet ja tuotteet. Herätti mielenkiinnon massiivisuudellaan. Hyvät karkit.

Lamput oli muuttuneet aika paljon.

Satu:

Mitäs tohon sit vielä lisäis..Itse opin ainakin paljon uutta, koska en ollut enne tuunannut lamppuja enkä rakentanut sen paremmin myöskään näyttelyitä.. Minusta ryhmämme onnistui  hyvin, mutta aikaa tuntui olevan aika vähän (paniikki meinasi iskeä välillä). Pystyin itsenäisestikkin edistämään näyttelymme valmistumista mutta kyllä opettaja taisi kerran patistaa minua hommiin. Projekti oli sopivan haastava ja nyt osaa ehkä paremmin suunnitella seuraavaa näyttelyä jos sellaista tulee. Näyttelymme teema oli avaruus ja minusta jokainen jäsen oli onnistunut hienosti tuunaamaan lamppunsa teeman mukaisesti. Näyttely paikkana Salon lukio ei ollut paras mahdollinen.. nuoria ei tosiaan kiinnostanut lamput yhtäpaljon kuin karkit =) Toki joukosta löytyi myös pari aidosti kiinnostunutta!

maanantai, 2. huhtikuu 2007

Käyntikortti malli

489121.jpg

489123.jpg

uusi lopullinen käyntikortti

493614.jpg

493615.jpg

maanantai, 2. huhtikuu 2007

Uusi ja ehkä parempi logo

488967.jpg

tiistai, 27. maaliskuu 2007

Näyttely

Itsearviointi

Väsynyt, mutta onnellinen.

Oli kyllä todella kivaa pitää se näyttely, mutta joku mua jäi kyllä vaivaamaan tässä hommassa. Oliko se sitten paikka vai mikä, mutta olisin ehkä kaivannut näyttelyltä enemmän.

Meillä oli todella hyvä tiimi ja saatiin kaikki ajallaan valmiiksi. Olen todella tyytyväinen meidän lamppuihin, mutta esillepanoa olisi voinut parantaa jollakin tavalla. Mielestäni lampuista näkyi meidän avaruus teema. Tosin en tiedä mitä näyttelyn näkijät ovat asiasta mieltä. Seuraavaksi, jos pidetään näyttely, niin mun mielestä pitäisi varata enemmän aikaa sen järjestämiseen, että kaikki olisi varmasti kunnossa.

Nyt kun miettii olisin ehkä valinnut jonkun toisen näyttelypaikan. Ei tuolla lukiossa kauheen moni ollut kovinkaan kiinnostunut ja ne 45 min tauot olivat sinäänsä ihan kivoja, mutta ei sitä odottelua jaksanut kovinkaan kauan. Haluaisin ehkä pitää näyttelyn vanhemmille ihmisille, joita oikeasti kiinnostaisi ne tuotteet eikä vain karkit. Paikka olisi, ehkä semmonen minne esineet voisi jättää ja näyttely olisi vaikka viikon kestävä.

Olisi kuitenkin kivaa pitää näyttely uudestaan, nyt kun on ensimmäinen pidetty niin tietäisi sitten ens kerralla, että mikä on homman nimi. Ja näyttelyn valmistaminen ja kaikki oli todella kivaa, vaikka pieni stressi olikin päällä. Mutta lisää näyttelyitä!!

Opin todella paljon näyttelyn järjestämisestä ja tuotteiden esillepanosta, koska en ole koskaan aikaisemmin ollut mukana näyttelyn järjestämisessä. Pystyin itsenäisesti tekemään paljon asioita, niinkuin koko meidän ryhmämme. Eikä meitä tarvinnut patistaa. Minä taisin olla ehkä vähän liikaakin äänessä, mutta otin kyllä kaikkien mielipiteet huomioon ja kaikki päätökset me tehtiin koko ryhmän kesken. Ryhmämme pysyi yllättävän hyvin aikatauluissa, vaikka vähän tiukille menikin. Projekti oli aika haastava, koska aikaa oli niin vähän ja nyt kun miettii niin olisi tehnyt paljon asioita toisin.

Mun mielestä nordean ryhmät olivat onnistuneet todella hyvin. Tuotteet olivat yhteneväisiä ja tuotteet olivat tuotu hyvin esiin. Onnittelut heille.

Noora



Itsearviointi

Näyttelyn järjestämisessä minulla oli melkein kaikki uutta joten opin todella paljon. Mielestäni pystyin organisoimaan itsenäisesti näyttelyä melko hyvin ja aikataulussa pysyin mainiosti. Projekti oli haastava mutta opettavainen. Varmasti helpompi lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan näyttelyä seuraavan kerran.

Minun mielestäni rymämme toimi todella hyvin. Jokainen sanoi oman mielipiteen mikä otettiin aina huomioon ja jokainen teki samanverran töitä, paitsi jossain vaiheessa Noora teki töitä enemmän kuin muut. Ja yhteistyö pelasi hyvin myös lukiolla koko päivän ja myös toisen ryhmän kanssa.

Näytely paikan valinta oli P:stä. Puoleen päivään mennessä olin jo ihan kypsä siihen että ihmiset kävelee ohi tai ehkä nappaa pari karkkia eikä edes vilkaise töitä...ja sitten sitä kamalaa istumista! Mutta onneksi meillä oli kuitenkin mahtavat ryhmät siellä jotka tulivat keskenään toimeen...päivän pelastus. En osaa kuitenkaan sanoa missä paikassa saisi ihmiset enemmän näyttelyn "luokse"!? Mun mielestä meidän lamput eivät saaneet sellaista huomiota kuin olisi pitänyt...
Näyttely olisi ehkä saavuttanut tietyissä paikoissa enemmän yleisöä jos se olisi ollut enemmän kuin päivän mittainen.

Mahtava kokemus se kyllä oli. Ja innokkaana olen valmis uusiin näyttelyihin.

Leena

perjantai, 23. maaliskuu 2007

Blogityöskentely

Blogityöskentely on ollut sujuvaa ja paljon helpompaa, kun ei ole tarvinnut papereille raapustaa. Blogissa kirjoitukset säilyvät hyvin eikä häviä kuten papereiden kanssa saattaa käydä. Sieltä on myös helppo löytää aikaisemmat kirjoitukset ja jokainen ryhmän jäsen voi myös kotoa käsin tehdä tehtäviä.
  • Henkilötiedot

  • Tagipilvi